Oikeastaan koko elämä pyörii väsymyksen ympärillä.
Aamulla herätys 6.30. Ei jaksaisi herätä, mutta on pakko. Töihin on mentävä, vaikka kuinka väsyttäisi. Minä sentään pidän työstäni todella paljon, mutta kun väsyttää niin haluaisi vaan nukkua.
Syön aamupalan. Puen päälle. Meikkaan. Ei tule mieleenkään lähteä töihin ilman meikkiä, koska näyttäisin kauhealta. Väsyneeltä ja uupuneelta. Huonot yöunet näkyvät ihossa, vaikka elämäntavat noin muuten ovat kunnossa. 7.30 pitää alkaa tehdä lähtöä. Yleensä olen hiukan myöhässä.
Töissä sitä paahtaa menemään. Taukoja ei juurikaan ole. Välituntisin ei ole aikaa istuskella opettajanhuoneessa, vaan valmistelen tunteja. Kotona ei ehdi eikä yleensä työpäivän jälkeenkään. Aamulla ei toivoakaan tulla töihin ajoissa, koska väsymys.
Kun tulen töistä kotiin, alkaa uusi työpäivä. Pitää laittaa ruokaa. Siivota. Pestä pyykkiä. Usein on jotain työjuttuja, mitä pitää hoitaa. Tarkistaa kokeita, tehtäviä, tehdä valmisteluja, suunnitella. Ei ehdi oikein muutakaan. Kello 19 alkaa iltatoimet. Lapset nukahtavat aika hitaasti. M on nopea, koska on unilääke, mutta O:lla saattaa helposti mennä tunti tai ylikin.
Noin 21-22 aikaan olisi sitten omaa aikaa. Viimeiset siivoukset. Meikin peseminen pois. Ei jaksa tehdä mitään. Pakko mennä nukkumaan, kun väsyttää niin kovin. Ehkä joskus toiste.
Joka ilta hirvittää jo etukäteen tuleva yö.
